Vaikka
on ehkä vähän hassua ajatella elämäänsä vuosittain (miten muka mun elämäni on
muuttunut vaikka viikon takaisesta, muuta kun että olen viikon vanhempi ja
tietenkin vietävästi viksumpi), niin jotenkin kuitenkin on miellyttävää
miettiä, minkälaisia tuuletuksia haluaisi näin uuden vuoden alussa elämäänsä
tehdä, ja minkä soisi säilyvän.
Luin
viime vuoden lopulla jostain vanhasta naistenlehdestä artikkelin
painonhallinnasta, ja eräs lause jäi mieleeni pyörimään. En nyt muista
sanatarkkaa muotoa, mutta asia oli kuitenkin ”Sinun ei tarvitse kieltää mitään
(?) itseltäsi (ruokavaliossasi), mutta sinun ei myöskään tarvitse syödä
kaikenlaista. Kohdassa siis tarkoitettiin sitä, ettei tarvitse ajatellaan
syömisiään negatiivisena rajoitusten sarjana, vaan kaikenlaista skeidaa ei tarvitse
”alentua” syömään. Hitto mä etsin kohta sen lehden käteeni, tuntuu etten saa
tätä yhtään niin hienosti ilmaistua kun haluaisin. :D Ja eräs (voima)lause,
joka tätä ajatusta vielä ryyditti, kuului jotenkin näin: ”Epäterveellisessä
ruokavaliossa ei ole kyse tarpeesta, vaan haluista.” Ts. minun ruumiini ei
tarvitse kuppikakkua voidakseen hyvin (mieli onkin sitten jo aivan eri asia
;)). En koe rajoitusten toimivan itselläni muuten kuin provosoivaan suuntaan,
positiivinen näkövinkkeli antaa aivan toisenlaisen ponnen. Ja jos joku tätä
joskus lukee, saa hän toivottavasti etsiskelevästä ilmaisustani poimittua sen
positiivisen kipinän, minkä minä alkuperäisestä kirjoituksesta sain.
Tästä
siis yhteenvetona se, että vaikka syön lääkkeitä joiden sivuvaikutuksena voi
olla lihominen, en tuskin voi vastuuttaa runsaassa vuodessa tapahtuneesta
runsaan kahdenkymmenen (20) kilon lihomisesta muita kuin omaa kättäni. Ja kun
näillä elämäntavoilla ei muutosta näytä tapahtuvan kuin koko ajan hevimpään
suuntaan, on aika miettiä, mitä haluan elämältäni. Haluanko rasittaa ruumistani
ravinnolla, joka väsyttää ja lihottaa (eikä myöskään tee terveemmäksi), vai
haluanko nauttia elämästäni täysin rinnoin ehkä vähän pienemmällä
rintavarustuksella (t*tsit on mulla se paikka, josta muuten ”ylimääräinen”
ekana lähtee pois)? Olen lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä, ja kun tässä on
tullut keskityttyä itsensä henkiseen tutkiskeluun, voisi olla nyt aika tutkia
kehonsa potentiaalia. Pienin askelin, ne hirmuisat hikilenkit (who am I
kidding, alle viisi minsaa juoksua ja happikuolema, ei siinä hikikään ehdi
tulla) kun tuppaavat kaatamaan kauniit ajatukset fyysisen hyvinvoinnin
kohottamisesta alta aikayksikön. Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi kun päätä
leikattiin.
P.S.
Opin ensimmäisellä lukukaudella koulussa ainakin sen, että
oikeinkirjotustaidossani on uusi puute, ”joka” ja ”mikä” –sanojen toistuva
väärinkäytös. Äää mä_en_vaan osaa! :D
